
sunnuntai 30. toukokuuta 2010
Leikkiä holskujen kanssa
Hoitotäti Anu oli tehnyt koirilleen uuden ja hienon aitauksen, nyt on tilaa vieraidenkin juosta ja leikkiä. Pitihän sitä käydä näin sunnuntain kunniaksi testaamassa. Hauskaa oli, pomppuja, painia ja kaahailua...

maanantai 24. toukokuuta 2010
Koulutusleirillä
Haminan Rotikossa vietettiin antoisa koulutusviikonloppu kauniissa keväisessä säässä ja mukavassa porukassa. Koirat olivat sosiaallisia, samoin ihmiset. Viikonlopun teemoina oli luonnetesti, peltojälki ja tottelevaisuus. Pikku-Timantille tehtiin kolme peltojälkeä, jotka sujuivat hyvin. Syvällä nenällä, keskittyneesti ja tarkasti neiti jäljesti. Suurkiitos jäljentekijäekspertti Hempalle!
Tottelevaisuusosiossa harjoiteltiin nopeaa luoksetuloa.
Reippaasti Timantti jaksoi ja oli hyväntuulinen koko rankan viikonlopun.
Tottelevaisuusosiossa harjoiteltiin nopeaa luoksetuloa.
Reippaasti Timantti jaksoi ja oli hyväntuulinen koko rankan viikonlopun.
keskiviikko 12. toukokuuta 2010
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Jälkiharjoittelua
Eilen tein Timantille ensimmäisen jäljen. Laitoin n. 50 askelmalle makkarahippusen ja jäljen päähän ruokakupin. Alkuun Timantti yritti pyörähdellä ja palata takaisinkin päin. N. 20. askeleen kohdalla neito alkoi tajuta, mikä on homman nimi. Loppu jäljestä sujuikin ihan mukiinmenevästi.
Tänään tein 60 askeleen jäljen. Alku oli vielä sähläystä, mutta Timantti oli jo heti kartalla, mitä ollaan tekemässä. Kovaäänisesti käytti nenäänsä ja joka askelmalta makkara löytyi. Malttia hieman lisää, niin tästä hyvä tulee!
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Mätsärissä Kouvolan Raviradalla
lauantai 27. maaliskuuta 2010
Kyaran ja suskoirien kanssa leikkiä
perjantai 5. maaliskuuta 2010
Timantti kotiutui





ADHD ikiliikkuja Timantti tai pitäisikö paremmin kuvailla sanoilla Töks ja Tumps kotiutui vihdoinkin.
Kotimatka sujui nukkuen. Alkuun teatterineito möykkäsi autossa, mutta heti, kun kasvattaja katosi näkyvistä, kakarainen nukahti. Kotona ensimmäisenä analysoitiin kukkamullat ja kukkien kestävyys, sitten maisteltiin ihmisten varpaat ja testattiin reviirin rajat. Holskut nuuhkittiin ja sitten syötiin ja käytiin nukkumaan.
Tästä se sitten lähtee.
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
Hoitolapsia
Timantti sisaruksineen ja tietty äippäkin, olivat täällä muutaman päivän hoidossa. Voi sitä tassujen töminää ja vauhtia ja riekkumista! Tilapäinen paikan vaihto ei näyttänyt vaikuttavan pentuihin mitenkään. Kaikki olivat reippaita ja söivät hyvin. Ja äippäkin oli rauhallisen ja tyytyväisen oloinen.
Eilen koko lauma palasi takaisin kasvattajan luo. Timanttikin saa vielä kasvaa muutaman viikon ennen palaamista omaan kotiin. Tuskin maltan odottaa.
Henna kävi kuvaamassa koko pentueen 14.2.2010 Tässä linkki hänen ottamiin kuviin. http://histoughest.kuvat.fi/kuvat/Wolffhouse-Caratia%20J-Pentue%20-%20J-Litter/

Eilen koko lauma palasi takaisin kasvattajan luo. Timanttikin saa vielä kasvaa muutaman viikon ennen palaamista omaan kotiin. Tuskin maltan odottaa.
Henna kävi kuvaamassa koko pentueen 14.2.2010 Tässä linkki hänen ottamiin kuviin. http://histoughest.kuvat.fi/kuvat/Wolffhouse-Caratia%20J-Pentue%20-%20J-Litter/

perjantai 5. helmikuuta 2010
Pikku-Timantin valinta
Jokaisella naisella pitäisi olla timantti tai timantteja. Tässä alla on minun ikioma pikku Timanttini, jonka kävin valitsemassa eilen, 4.2.2010. Valinta oli helppo, toinen varteenotettava narttupentu kääntyi selin minuun ja tämä omani puri innokkaana hiuksiani ja nukahti luottavaissena kainalooni. Tämä aarre kotiutuu maaliskuussa 2010. Odottavan aika on niiiiiiiin piiiiiitkäääää...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
















